Tyypillisimpiä ongelmia jaloissa
Kovettumat ja känsät
Aiheutuvat paineesta ja hankauksesta, jonka vuoksi iho alkaa suojata itseään paksuuntumalla. Tavallisimmat paikat ovat päkiät, kantapäät ja isovarpaiden reunat. Känsässä on syvälle ulottuva ydin, joka saattaa olla kova ja kivulias tilanteen pitkittyessä, se voi myös painaa hermoon. Känsän ympärillä on usein kovettumaa, joka myös känsän poiston yhteydessä poistetaan. Apteekista saatavat känsälaastarit ym. känsiin tarkoitetut itsehoitotuotteet voivat vaurioittaa väärin käytettynä känsän ympärillä olevaa tervettä kudosta.
Paksuuntuneet kynnet
Ikääntyminen, sairaudet ja lääkkeet saattavat aiheuttaa kynsien paksuuntumista. Jalkojenhoitaja voi ohentaa ja lyhentää kynnet turvallisesti.
Sisäänkasvanut kynsi
Sisäänkasvanut kynsi voi aiheuttaa kipua, punoitusta ja tulehdusta. Sisäänkasvaneet kynnet ovat usein seurausta virheellisesti leikatuista kynsistä, kynnet on leikattu liian lyhyiksi tai kynnen kulmat on pyöristetty tai kynnen reunaan on jäänyt kynsipiikki, myös liian pienet sukat tai kengät voivat olla syynä.
Sisäänkasvaneen kynnen hoitokeinoja ovat kynsipiikin poistaminen, kynnen kulman eristäminen kuitukankaan avulla.
Diabetes
Diabeetikolle syntyy usein jalkaongelmia, joiden syynä on usein diabeteksen aiheuttamat liitännäissairaudet. Diabeetikon tulisi käydä heti sairauden toteamisen jälkeen asiantuntijan tekemässä tutkimuksessa ja riskiarvioissa vähintään kerran vuodessa ja riskiluokituksen kasvaessa ylöspäin useammin.
Diabeetikolle on usein neuropatiaa eli hermomuutoksia, joka aiheuttaa pistelyä, puutumista, kipua, vihlontaa, kramppeja sekä tuntohäiriöitä. Oireet voivat yltää säärien ja reisien alueelle.
Diabeetikon on tärkeää saada ohjeistusta alaraajojen lihasten venyttämiseen ja vahvistamiseen sekä nivelten toimintojen ylläpitoon, siten voidaan hidastaa tai ehkäistä motorisen neuropatian aiheuttamaa varpaiden ja jalkaterän lihasten heikentymistä ja nivelten jäykistymistä ja siten välttää kovettumien ja muiden ihovaurioiden syntymistä. Diabeetikon kantapäät voivat halkeilla ja iho kuivua. Kuiva iho ja kovettumat altistavat jalkahaavojen syntymiselle sekä myös tavallista herkemmin tulehduksille. Jokapäiväinen rasvaus on tärkeää.
Diabeetikko saa herkästi jalkahaavan siihen liittyvän tuntopuutoksem vuoksi. Yleisimmin haavat ja ihorikot aiheutuvat sopimattomista kengistä tai kengässä olevasta kivestä ym., kynsienleikkauksesta aiheutuneesta ihorikosta, lämpö- tai paleltumavammasta. Diabeetikolla on usein myös heikentynyt verenkierto, jolloin haavojen paraneminen on hidasta.